Se siitä aikaansaavuudesta tänään, pää tyynyssä on paras olla. Olen aito nörtti kun dataan sängyssä.
Pitkästä aikaa kuuntelen taas onnellisena suomipoppia - Maija Vilkkumaan uusi levy provosoi selvästi soittolistaani, josta löytyy nyt muun muassa Indicaa ja Haloo Helsinkiä. Yleensä vannon englanninkielisen rockin ja popin nimeen, mutta tämä tuntuu mukavalta vaihtelulta. Ei suomen kieli kaunista ole missään nimessä, mutta hyvät ja kekseliäät sanoitukset hivelevät korvaa. Kielioppivirheet sen sijaan piinavat kuulohermojani - en väitä oman suomeni olevan täydellistä, mutta luulisi musiikkiaan julkaisevan artistin vaivautuvan tarkistuttamaan tekstinsä jossain.*kielipoliisi iskee*
Käytin taas viime yön surffaillen ympäri deviantARTIa yrittäen vältellä lähestyvää paniikkikohtausta (selvisinkin tällä kertaa vain hetkellisellä epätoivolla ja sydämentykytyksillä, jee!). Nyt kun paniikkihäiriöni on virallisesti diagnosoitu olen yrittänyt perhtyä asiaan entistä syvällisemmin. Olenkin huomannut oman ongelmani olevan huomattavasti harvinaisempaa laatua, sillä itselläni siihen ei liity sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vaan kohtaustelen ihan yksikseni. (Poikkiksen teoria onkin, että psykiatrillani on Dr. House -syndrooma, eli saan hoitoa ja huomiota näin paljon ja nopeasti, koska olisin mielenkiintoinen tapaus....)
Mutta palatakseni kuvanarkomaniaani, rakastan deviantARTista bongaamaani McMorbid -sarjakuvaa, jota piirtää Maria (Löytyy nickillä Rimfrost). Suosittelen ehdottomasti katsastamaan kyseisen huumoripläjäyksen!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti