Huudan mun surut tuuleen

Makaan sängyllä, syön lakritsia ja fiilistelen Maija Vilkkumaan uutta albumia Kunnes joet muuttaa suuntaa. Kukaan ei ikinä uskoisi päällepäin, että sain hermoromahduksen ja julistin itse itseni sairaslomalle.En ole siis hetkeen ehtinyt/viitsinyt/jaksanut/jokumuuhuonotekosyy kertoilla kuulumisiani. Parasta aikaa elelen isäni huomassa, koska en jaksanut raahautua viikonlopun jälkeen takaisin kämpälleni saatika luennoille. En vain jaksa. Luulin kestäväni kesäkuun alkuun, mutta selkeästi yliarvioin voimani. Juuri nyt opiskelu ei kiinnosta, enkä välitä vaikka kaikki kurssit jäisivät suorittamatta. Joku muu olisi ansainnut opiskelupaikkani. Vietän päiväni koomaten läppärilläni, leikkien koiran kanssa pihassa (jossa se saa iloisena juosta vapaana) ja ajelen satunnaisesti katsomaan Poikkistani kasarmille. En pysty enää olemaan ahkera ja aikaansaava, en iloinen ja seesteinen. Kuoreni on särkynyt, kulissini romahtanut ja nyt olen vain sairas ja epäonnistunut pieni ihminen.Annoin lopultakin itselleni luvan luovuttaa.
Kuin taivaan lahjana sain eilen puhelinsoiton, että psykiatrille olisi seuraavana aamuna peruustusaika. Olen jo kertonut, etten pidä psykotätini kanssa rupattelua minkään arvoisena, joten oli helpottavaa päästä oikealle lääkärille. Saavuin juuri takaisin sänkyyn muovaamaan pesääni vastaanotolta ja oloni on suorastaan eufoorinen -viimeinkin järkevä ja tehokas ihminen, joka ottaa kurjan oloni tosissaan! Psykiatri osoittautui äärimmäisen tehokkaaksi tyypiksi. Ensiksi hän kauhisteli valtavaa lääkecocktailiani, jota alamme nyt pikkuhiljaa purkamaan, jotta saisimme kunnon diagnoosin aikaiseksi. Koska masennuspillerisalaattini ei ole purrut, syvin ongelma ei todennäköisesti ole masennus, joten lääkkeet saattavat jopa peittää todelliset ongelmat/provosoida oireita. Että jee, mulla onkin oikeita ongelmia.Psykiatri yrittää järkätä mulla päiväsairaalapaikan, koska pelkkien BDI-pisteiden perusteella mun kuuluis kuulemma olla osastolla... Kiva kuulla, ja mä vaan murehdin tenttien lykkäämisestä. Nukkuminen on ollut aina ongelma ja jos se nyt menee ihan reisille, on osasto edessä. Myös terapiaa aletaan järjestää. Itse psykiatri diagnosoi alustavasti ainakin paniikkihäiriön, ahdistuksen sekä eroahdistuksen (mitä ei kuulemma voi esiintyä kuin lapsilla, wtf?) - ja kaikki tämä tunnissa!Sanoinhan, että hän oli tehokas. Lupasi vielä järkätä Kelan tuet ja kaiken. Sankarini ♥
Vaikka kaikki tämä kuulostaa rankalta ja monimutkaiselta, olo on silti kierosti vapautunut. Enää ei tarvitse tuntea syylisyyttä olostani -yhyy kun mula on vaikeeta- vaan alan ammattilainen on todennut sairauteni todelliseksi. Ehkä saan joskus vielä kattavan diagnoosin, sitten pahalla ololla on hieno ja pahaenteinen nimi.
Olen vieläkin vähän pyörällä päästäni. Lähden taas katsomaan Poikkista ja kertomaan hyvät uutiset hoidon edistymisestä. Vaikka vakuutin kaikille (erityisesti itselleni), ettei toisen armeija nyt niin kova pala ole, kun siihen osaa suhtautua oikein, on minunkin myönnettävä, ettei tämä mitään huvirallia ole. Erästä laulua lainatakseni "aina sydän lyyhistyi, kun lähdön hetki jälleen lähestyi". Onneksi viikonloppuna pääsee toisen kainaloon piilon pahalta maailmalta.